Yhdyskuntatekniikka 2021 koronalinjaus

Yhdyskuntatekniikka 2021 -näyttelyn valmistelut etenevät ja tähtäävät terveysturvalliseen tapahtumaan. Valmisteluissa huomioidaan viranomaisten ohjeet ja linjaukset. Tutustu Yhdyskuntatekniikka-tapahtuman koronalinjaukseen

Turun Messukeskuksessa järjestetään messutapahtumia elokuun loppupuolelta lähtien ja kokemuksia turvallisista järjestelyistä kertyy jo ennen Yhdyskuntatekniikkaa.

Lokakuuhun on vielä aikaa. Rokotuskattavuus kasvaa koko ajan ja tapahtuma-ala tekee kovasti töitä, jotta näytteilleasettajat ja -vieraat voivat osallistua tapahtumiin turvallisesti!

Koronalinjauksen keskeiset kohdat:

  • Vetoamme näyttelyyn tulijoihin, jotta he tulisivat paikalle terveinä, olisivat jo saaneet kaksi koronarokotusta tai heillä olisi tuore, negatiivinen koronatodistus. Jo sairastettu koronavirustauti antaa myös riittävän suojan. 
  • Itse tehty pikatesti hyväksytään koronatestiksi. Turun Messukeskuksen piha-alueella tulee olemaan teltta, jossa pikatestin voi tehdä itse, ellei negatiivista testitulosta jo ole.
  • Turun Messukeskuksessa on saatavilla maskeja ja käsidesiä kaikille tapahtumaan tulijoille. Tilojen ilmanvaihtoa ja siivousta on tehostettu.